Muutoin lauhana pysytellyt tammikuu näytti todellisen luonteensa, kun aamun sarastuksen aavistuksessa Ainiovaaran hiihtokeskuksen parkkipaikalle alkoi kerääntyä röykkiö erinäisiä varusteita ja jäykähkösti liikehtiviä, paksusti pukeutuneita hahmoja. Pakkanen lienee ollut jossain –15 ja –20 välillä. Kukaan ei tosin ollut huomannut katsoa lähtiessä mittareita niin asteen päälle. Olihan se sivuseikka pitkään odotetun tapahtuman vihdoin alettua. Tuo mainittu röykkiö koostui puolijoukkueteltasta ja kamiinasta, teltan kepeistä, maavaatteista, ahkioista, suksista, sahoista, kirveistä, keittimistä, polttoaineesta, ruuasta jne., eli kaikesta mitä suurehko ryhmä (12 henkeä) tarvitsee maastoon siirtymiseen ja metsässä yöpymiseen talvisaikaan. Nuo jäykähköt hahmot, jotka odottelivat kylmästä hytisten vuoroaan ensimmäisen tehtävän suorittamiseen, olivat kahdeksan riihitettävää ja heidän neljä johtajaansa.

Riihitys on loppukoe

Partiotoiminnassa jonkun luokkavaiheen loppukoetta sanotaan riihitykseksi. Luokkavaiheita, joiden aikana annetaan partiolaisen peruskoulutus, ja jotka vaikeutuvat iän mukaan, on kaikkiaan kolme. Nyt oli käsillä 1. –luokan riihitys, joka on kokeista vaativin, ja siihen osallistuvat ovat yli 14 -vuotiaita. Riihityksessä on tarkoitus testata opittuja taitoja, hioa niitä ja oppia uutta. Kokeen luonne on kannustava. Jos joku asia ai vielä ole kovin hyvin hallinnassa, niitä voidaan myös riihityksen aikana opetella.

Ensiaputaidot koetuksella

Ainiovaaran majalle oli lavastettu moottorikelkkaonnettomuus, jossa oli kaksi uhria. Kokelaiden täytyi tehdä tilannearvio, hälyttää paikalle apua ja antaa ensiapu. Vaikka taidoissa todettiin olevan vielä hiomista, olivat asenteet kuitenkin kohdallaan ja jokainen sai suorituksensa jälkeen hyvän selvityksen vastaavassa tilanteessa toimimisesta.

Varusteet kasaan ja matkaan

Seuraavaksi oli vuorossa varusteiden oikeaoppinen pakkaaminen ahkioihin, joka useimmille oli uusi asia. Olihan lippukunnalle saatu ensimmäiset ahkiot vasta viime keväänä. Ne olivat nyt ensimmäistä kertaa käytössä. Kun kaikki oli lähtövalmista, ryhmät saivat ensimmäisen kohteen sijainnin koordinaattilukuina. Ennen lähtölupaa kohde piti selvittää, tehdä vaellusreittisuunnitelma kohteelle ja näyttää ne johtajalle. Kahdessa ryhmässä riihitettävät lähtivät liikkeelle, molemmat ryhmät eri reittiä. Suunnistustehtävää vaihdeltiin riihitettävien kesken matkan aikana.

Matka sujui joutuisasti, jopa niin hyvin, että välietapiksi ajateltu Utsun kämppä, jonka piti olla ryhmien kohtaus- ja välipalapaikka, porhallettiin ohi vauhdin huumassa. Ehovaaran harjanteen lasku ahkioiden kanssa ei ollutkaan niin yksinkertaista, vaan aiheutti lievää kompurointia. Onneksi mitään pahempaa ei tapahtunut, vaan pienen tuumaus- ja palautetauon jälkeen päätettiin hakeutua yöpymisalueelle. Tehtävänä oli hakea yöpymiseen sopiva paikka Viisa- ja Kaumavaaran eteläpään välijänkien tuntumasta. Lopulta sellainen löytyi ja talvileirin rakentaminen saattoi alkaa.

Talvileirissä

Kaamospäivä ei ole pitkä, ja siksi oli toimittava ripeästi. Joukko jakaantui teltan pystytys-, puiden teko- ja ruuanvalmistusryhmiin. Pian höyrysikin jo keitto samalla kun teltta kohosi hangen keskelle ja kamiinapuut oli pilkottu. Ruoka antaa kummasti lisäpotkua, ja illan mittaan kaivettiin hankeen vielä iltanuotiopaikka ja käymälä.

Iltanuotiopuuksi löytyi reilun miehen korkuinen, joskus ammoin ilmeisesti myrskyn runnoma kelottunut puu, joka osoittautui sisältä täysin lahoksi. Kopistelemalla lahot pois siitä sai kätevän onton putken. Joku keksikin, että putkesta saa oivan soihdun tekemällä alas ilmareiät ja kokoamalla nuotion sen sisälle. Idea toteutettiin, ja se osoittautui toimivaksi. Iltanuotiota vietettiin upean tulisoihdun ääressä. Ei haitannut vaikka torvea oli vahvistettu nykypartioinnin keinoin ilmastointiteipillä. Putki oli nimittäin osoittanut kopistelun aikana halkeamisen elkeitä.

Jokainen riihitettävä oli valmistanut etukäteen yhden iltanuotio-ohjelman. Niihin osallistuminen perinteisten nuotiolaulujen ryydittämänä takasi rattoisan illan.

Partiotaidot koetuksella

Tulen teko ja tulen ylläpitotaito jäivät nekin vielä treenattavien taitojen listalle, sillä kipinämikoilla pääsi tulet sammumaan yön aikana kamiinasta. Uudet tehtävät kuitenkin jo odottivat uuden aamun koittaessa. Tehtävänä oli rakentaa suksikelkka liikuntakyvyttömäksi loukkaantuneen potilaan kuljettamiseksi helikopterin laskeutumispaikalle. Tehtävässä joutui soveltamaan kaikkia niitä köysirakentamisen niksejä, joita oli vuosien aikana opittu. Kelkkojen kestävyyttä testattiin käytännössä. Ryhmän piti vetää yksi ryhmäläisistä maastoon merkitty reitti. Molempien ryhmien kelkat selvisivät kokeesta, vaikka kärsivätkin jonkun verran vaurioita. Potilas saatiin kuitenkin siirrettyä tarvittava matka.

Reipasta toimintaa. Sitä näin mukana olleen vanhan parrankin oli ilo seurata. Vaikka kylmä hätisteli välillä sormia ja varpaita ei natinaa kuulunut. Mikään tekeminen ei ole helppoa noin –20 asteen pakkasella. Miten tärkeitä elämyksiä myös elämää ajatellen – minä ajattelin. Asioista voi selvitä kun vain ryhtyy tekemään vaikeuksista välittämättä.

- Matti Björninen