Kolmekymmentä vuotta sitten tuli Ylitornion Yhteiskouluun sijaisopettajaksi Hillevi Vesa, joka oli toiminut kotiseutunsa partiossa ja oli partiohenkinen edelleen. Silloin oli poikien lippukunta täällä toiminut jo neljä vuotta. Arvata saattaa, että asia kiinnosti myös tyttöjä. Voidaan sanoa, että maaperä oli valmis, tarvittiin vain johtaja. Ja kun sellainen tuli Ylitorniolle, oli hyvä perustaa lippukunta. Nimeksi otettiin Pohjan Tytöt. Ensimmäinen vartio toimi tietenkin kirkonkylässä, mutta jo seuraavana vuonna perustettiin vartio Närkkiin, jonka vartion päiväkirja on ainoa säilynyt kirjallinen todiste seitsemän ensimmäisen vuoden toiminnasta. On sentään toinenkin. Esteri Tolpin ensimmäinen jäsenkirja, jossa ensimmäinen lupaus on 9.12.1950.
Hillevi Vesa muutti kahden vuoden kuluttua pois paikkakunnalta. Kun partiotyö oli vasta alulla, ei siitä ehtinyt kasvaa uutta johtajaa lippukunnalle ja niin toiminta tuntuu olleen ajoittaista. Aavasaksan vartio loppui melko lyhyeen.
Lippukuntien taustayhteisönä on koko ajan ollut Ylitornion seurakunta. Seurakunnassa oli lyhytaikaisia nuorisotyöntekijöitä, jotka kukin vuorollaan johtivat lippukuntaa. Heistä pisimpään oli Helvi Huhtanen, jonka keksimä on Mellan Kiipijät –nimikin. Pohjan Tytöt oli jo jonkun vanhemman lippukunnan nimenä ja siksi tätä ei järjestö voinut uudelle lippukunnalle hyväksyä. Muita johtajia olivat Anita Ristioja ja Maija Uusitalo.
Vuonna 1957 tuli lpk:n johtajaksi Esteri Tolppi. Hänen johdossaan toiminta vakiintui ja keskittyi kirkonkylään. Kun hänen työpaikkansa muuttui Pelloon, tuli lpk:n johtajaksi Hilja Aho vuoden 1960 alusta, toimien siinä kolme vuotta. Silloin saatiin vakinainen nuorisotyöntekijä seurakuntaan ja samalla lippukunnanjohtajaksi Marjatta Taavettila, jonka johtamana lpk on toiminut 9 vuotta kolmessa erässä. Välillä oli Tuula Tötterström johtajana vuodet 68 – 69. Marja Niva 1971 ja vuodesta 1975 lähtien on johtajana Aira Permi edelleen. Pitkiä aikoja ovat johtajistoon kuuluneet Pirkko Vierimaa, Elli Körkkö ja Laila Mäntyranta. Erittäin pitkäaikainen rahastonhoitaja on Irma Lampinen, joka peri tehtävän Kaisa Mustoselta hänen muuttaessaan Kemiin. On syytä mainita Urho Ahola, joka on monin tavoin ollut apuna lpk:n leireillä, kursseilla ja kilpailuissa.
Aivan erityisesti on mainittava Vappu Koivurova, jonka johdolla aloitettiin tonttutyttötoiminta 1960. Hän oli kaikkien tonttujen ihailema ”Valpuri-Pöllö”. Nyt sen ikäiset ovat sudenpentuja, myös pojat ja muodostavat laumoja.
Muutenkin oli 60-luvun alkupuoli partiotyön laajentumisen ja monipuolistumisen aikaa. Vartioita perustettiin Kainuunkylään, Kaulinrantaan, Meltosjärvelle ja Aavasaksalle. Varsinkin Kainuunkylässä oli toiminta vilkasta. Sitä osaltaan kuvaa sekin, että yhtenä vuotena vartio kokoontui yli 30 kertaa, jonka lisäksi tytöt olivat innokkaasti mukana kaikissa lippukunnan yhteisissä tilaisuuksissa. 1963 aloitettiin Marjatta Taavettilan johdolla tarpojatyö. Nykyisin senikäiset ovat vaeltajia ja toimivat yhdessä poikien kanssa.
Niin kuin monissa muissakin järjestöissä on hiljaisia ja vilkkaan toiminnan kausia vuorotellen, niin Mellan Kiipijöilläkin on ollut välillä hiljaisempaa, mutta nyt useita vuosia toiminta on vilkastunut. On nuoria johtajia ja innokkaita partiolaisia. On ollut merkillepantavaa, että johtajat ovat aina hakeutuneet koulutukseen ja järjestäneet koulutusta myös partiolaisille. Kikkakontit ja muut vihjetilaisuudet ovat olleet suosittuja. On järjestetty eri vuodenaikoihin sopivia kilpailuja. Ja tietenkin retket, leirit ja vaellukset ovat aina kuuluneet ohjelmaan. Joinakin vuosina on keskitytty erikoisesti taitomerkkien suorittamiseen. Suorittamista on edeltänyt harjoittelu taitojen lisäämiseksi. Vanhuksille suoritetut palvelukset ovat kuuluneet ohjelmaan. Silloin, kun sankarihaudoista huolehtivat eri järjestöt vuoroviikoin, olivat myös partiotytöt vuorollaan työssä.
Kun rippikoulua pidettiin vain pappilan rippikoulupirtissä, järjestivät Mellan Kiipijät yhteisen illan rippikoulutytöille. Joillakin vartioilla on ollut kummiperhe, joita on muistettu eri tavoin ja pidetty yhteyttä perheen tyttöihin.
Tapahtuma Vappukokko on muodostunut perinteeksi. Seurakunnalta ja myöhemmin myös Lioneilta kummaltakin on saatu avustuksia, mutta myös omatoimisesti on varoja hankittu. Kaikki toimintahan tarvitsee rahaa. Miltei vuosittain on järjestetty myyjäiset.
Alkuaikoina olivat ainoastaan koulu kokoontumispaikkoina. Kulhaisten navetasta tehty partiokolo pojille oli monien yhteisten tilaisuuksien keskipiste. Kulhaisesta saivat sitten tytötkin oman kokoontumispaikkansa, joka tietysti vilkastutti toimintaa. Myöhemmin kokoontumispaikaksi tuli vanha kanttorila. Meltosjärven kappelin valmistuttua on siellä ollut tilat myös partiolaisille, samoin Kaulinrannan partiokämppä valmistui pitkän suunnittelun tuloksena ja antaa tilan monenlaiselle toiminnalle. Näin ovat ulkonaiset olosuhteet parantuneet ratkaisevasti. Onhan myöskin Törmäsjärven leirikeskus partiolaisten käytettävissä.
Ensimmäinen vartionjohtajille tarkoitettu kurssi vuonna 1960 pidettiin Metsähallinnon tukkikämpässä Kivilaessa. Taloudellista tukea koulutukseen antoi silloin ja useasti myöhemminkin Tornionlaakson Partiotyön Tuki. Kiitos heille. Korkein kunniamerkki, jonka partiolainen voi saada on Mannerheim-solki. Sellaisen saivat sisarukset Liisa ja Leena Yliniemi 1967.
Olisi parempi olla mainitsematta ketään menestynyttä partiolaista nimeltä, sillä jokainen toimii mahdollisuuksiensa ja edellytystensä mukaan. Partiotyö antaa tekijälleen niin paljon sisältöä elämään, rikastuttaa sitä monin tavoin antaen mm hyviä ystäviä, ettei muuta kiitosta kaipaa. Haluan kuitenkin kiittää nykyisiä johtajia siitä, että he antavat tytöille onnellisen tilaisuuden toimia lippukunnassa. Tietysti johtajilta kuluu aikaa työn suunnitteluun ja ohjaukseen. On tärkeää, ettei lpk:n johtajan tarvitse toimia yksin, vaan johtajia on useita, joista kukin hoitaa omaa osaansa.
Lopuksi vain toivon, että työ jatkuu edelleen ja yhä useammat tytöt pääsevät osallisiksi monipuolisesta partiotyöstä. Onnitteluni uudelle vuosikymmenelle.
Ylitorniolla 20.4.1980
Hilja Aho