Taitomerkit
Lippukuntamme talviretkeily uhkasi vuosien saatossa pikku hiljaa hiipua ja vaikka pieni porukka kävi talvihaikilla vuosittain, ei varsinaista talvileiriä oltu järjestetty pitkään aikaan. Talviretkitaidot uhkasivat kadota kokonaan sitä myötä, kun vanhat partiopersoonat poistuvat riveistä.
Vuonna 2011 lippukunnassamme oli käynnissä Pakkas - projekti eli talviretkeilytaitojen kehittämishanke, jonka avulla nostettiin talviretkeilyä esille niin, että lippukuntalaiset innostuisivat lähtemään retkelle talviseen luontoon. Kehittämishankkeen myötä lippukunta koulutti aikuisia talviretkeilyssä, järjesti talvileirin ja lippukunnalle kehitettiin omat talviretkitaitomerkit.
Varsinkin lapset innostuivat suorittamaan merkkejä ja ensimmäisenä talvena Keltanokka merkkiä suoritettiin innolla, ja moni sai merkin myös jo hihaansa. Suoritusten avulla voivat aikuisetkin tutustua talviretkeilyyn ilman, että olisi mitään ennakkotaitoja olemassa.
Merkkejä on kolme eri tasoa: Keltanokka on tarkoitettu lapsille, Alokas hieman edistyneimmille sekä aikuisille suunnattu PRO. Kortteihin on kirjattuna tarviretkitaito suorituksia, jotka suoritettuaan saa Mellan Kiipijöiden TalviRetki-taitomerkin.
Myös itse merkkejä on kolmea erilaista, pronssinen, hopeinen ja kultainen. Merkkissä on pyöreä sompa, jolle on sommiteltuna Kalevalaiset kädet. Merkin pohja on huivimme värinen, hopealla kädet, ja reunus joko pronssinen, hopeinen tai kultainen.
Keltanokan suorittanut saa pronssipohjaisen merkin, Alokkaan suorittanut saa hopeapohjaisen ja Pron kultapohjaisen.
Talviretkitaitomerkit luetaan taitomerkeiksi, joten ne ommellaan partiopaidassa oikeaan hihaan. Aika monen lapsen hihassa on jo Keltanokan merkki. Siinäpä tavoitetta myös aikuisille.
Eli nyt siis tutustumaan talviseen luontoon!!

Keltanokka
Keltanokka-merkiin vaaditaan seuraavat suoritukset:
- Hiihtolenkki (1 tunti) x 5
- Hiihtoa umpihangessa
- Lumikenkäkävely x 2
- 1 tunti ylämäkeen
- 1 tunti alamäkeen
- Lumilinnan teko x 2
- Talviyöretki x 1
- Ruuanlaitto trangialla ulkona x 2
- Pulkkamäki x 3 (1 tunti)
- Taiteilua suksilla:
- Haarakäyntiä ylös
- Tampaten sivuttain ylös
- Mäenlaskua suksilla
Alokas
Alokas-merkiin vaaditaan seuraavat suoritukset:
-
Hiihtolenkki paanalla (1 tunti) x 5
-
Umpihankihiihtoa (1 tunti) x 5
-
Lumikenkäkävely x 4
- Ylämäki 1 tunti
- Alamäki 1 tunti
- Varusteiden kanssa 2 tuntia
- Yöpymiseen sopivan, katetun lumikiepin teko
- Talviyöretki x 2
- Talvileiri
- Ruuanlaitto talvioloissa;
- pakissa
- pannulla
- Yöpyminen laavussa
- Nuotionteko tuoreista puista
PRO
PRO-merkiin vaaditaan seuraavat suoritukset:
- Hiihto
- Hiihtoa paanalla (1tunti) x 6
- Metsäsuksilla umpisella (1tunti) x 6
- Ahkionveto umpisella
- Täyden ahkion vetoa umpisella
- Ahkionvetoa paanalla
- Metsäsuksilla paanalla
- Täysi rinkka selässä hiihtoa
- Perinteisillä umpisella
- Luisteluhiihtoa umpisella
- Lumikenkäkävely (1tunti)
- Ylämäki
- Alamäki
- Sivumäki
- Varusteiden kanssa
- Ahkion veto
- Tee tilapäislumikengät
- Talviyöretki x 3
- Talvileiri;
- Leirillä 1 yö jossain muussa majoitteessa kuin pj-teltassa (esim. 4-vuodenajan teltta)
- Ruuanlaitto avotulella;
- Pakki
- Pannu
- Folio
- Loimu
- Kolmijalan avulla
- Yöpyminen tulilla laavussa talvella
- Lumiluolan teko
- Yöpyminen lumiluolassa
- Hiihtovaellus
Suoritusohjeet
TalviRetki-taitomerkkejä suoritetaan lauma- ja vartioilloissa, mutta niitä voi suorittaa myös itsenäisesti. Mikäli lapsi suorittaa korttia itsenäisesti, tulee hänen pyytää vanhemman kuittaus, kun tekee suorituksia. Eli päivämäärä ja nimikirjaimet kyseiseen ruutuun. Lauman- tai vartionjohtaja kuittaa koloilloissa tai retkellä tehdyn suorituksen. Merkkiä voi siis suorittaa yksinkin, mutta isommalla porukalla retkeily on hauskempaa.
Lasten on hyvä aloittaa Keltanokasta, joka on helpoin ja edetä sitten Alokkaaseen, mutta aikuiset voivat alkaa suorittamaan suoraan PRO-merkkiä. Kortin voi vaikka niitata omaan sudenpennun suorituskirjaan tai kalenteriin, niin se pysyy tallessa.
Korttia ei tarvitse suorittaa yhden talven aikana, varsinkaan PRO:ta ei pysty välttämättä suorittamaan yhdessä talvessa. Korttien suorituksia voi kerätä osissa, esim. lumikenkäilyä voi tehdä 15 minuuttia ylämäkeen ja 15 minuuttia alamäkeen yhtenä päivänä. Ja jatkaa sitten toisella kerralla.
Keltanokan suoritukset eivät kerrytä Alokasta tai PRO:ta, mutta Keltanokan talviyöretki lasketaan myös Alokas-merkkiin.
Kortteja löytyy lippukunnan kololta omasta kansiostaan, missä on myös muuta talviretkeilyyn liittyvää materiaalia ja luettavaa. Kuittaa itsellesi kortti kansion kannessa olevaan listaan.
Kun kortin on suorittanut täyteen, kortti täytyy palauttaa omalle johtajalle, joka hyväksyy sen. Keltanokka-kortin hyväksyy lauman- tai vartionjohtaja. Alokkaan ja PRO:n hyväksyy lippukunnanjohtaja tai lippukunnan varajohtaja.
TalviRetki-taitomerkit luetaan taitomerkkeihin kuuluviksi ja ne voi kiinnittää partiopaidan oikeaan hihaan.