Miksi partio?

Partio on vastavoima ”Miks mun pitäis” ja ”Ei kuulu mulle” -asenteille

Partioon voi alkaa minkä ikäisenä vain, alkaen kuitenkin sinä vuonna, kun täyttää 7 vuotta. Tosin Mellan Kiipijöiden erikoisuutena on Karkkirotat, jotka ovat alle 7-vuotiaita lapsia, jotka kulkevat toiminnassa mukana vanhempiensa kanssa. Myös aikuiset voivat tulla mukaan, aikaisempaa kokemusta ei tarvitse olla.

Mellan Kiipijöiden ryhmät eli laumat ja vartiot, kokoontuvat koloiltoihin viikoittain Ylitornion seurakuntakodin eli seuriksen alakerrassa, partiokololla. Koloilloissa tehdään oman ikäkauden aktiviteetteja, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Niissä opitaan luonto- ja retkitaitoja, kädentaitoja, ryhmässä toimimista, luovuutta, toimeliaisuutta ja vastuun kantamista. Taidot ja tehtävät kasvavat vähitellen iän myötä. Pienimmätkin partiolaiset osallistuvat puuhiin ja oppivat tekemällä ja kokeilemalla. Seikkailu ja elämykset kuuluvat partioon. Kun lapsi kasvaa vähän isommaksi, niin pääsee kokeilemaan muiden johtamista, aikuisen tuella.

Lippukuntamme järjestää kaksi - kolme yhteistä yhden yön retkeä vuodessa, yleensä retket järjestetään Eholammelle, missä meillä on oma partiokämppä. Niiden lisäksi ryhmät tekevät omia retkiään ja vaelluksiaan. Leirit ovat yli kolme päivää kestäviä tapahtumia, joita järjestetään etenkin kesällä.

Lippukuntamme osallistuu myös Lapin Partiolaisten ja Suomen Partiolaisten järjestämiin tapahtumiin; kisoihin, leireihin ja jokavuotiseen Partiotahtiin, jonka järjestämispaikkakunta vaihtelee. Näissä tapahtumissa lapset ja nuoret pääsevät kokemaan uusia asioita ja tutustumaan partiolaisiin myös muilta paikkakunnilta.

Mitä partioharrastus maksaa?

Partio on edullinen harrastus. Maksamalla noin 60 euroa vuodessa saat osallistua lippukuntamme, Lapin Partiolaisten ja Suomen Partiolaisten toimintaan. Samalla kuulut kansainväliseen partioliikkeeseen. Perheen ensimmäinen partiotoimintaan osallistuva jäsen ja kaikki yli 17-vuotiaat partiolaiset maksavat I-maksun. Alennetun II-maksun maksavat saman perheen muut alle 17-vuotiaat partiolaiset.

Lippukuntamme kerää yöretkillä pienen ruokarahan. Pidemmiltä retkiltä ja leireiltä perittävät retki- ja leirimaksut vaihtelevat järjestäjän ja kustannusten mukaisesti.

Mitä tarvikkeita ja varusteita tarvitaan?

Moni partiopolkuaan aloitteleva saattaa miettiä, että mitä kaikkea tavaraa siellä partiossa oikein tarvitsee. Tässä pieni opastus alkuun pääsemiseksi.

Kolokerrat

Kerroilla ollaan usein ulkona, joten säänmukaiset takki ja housut (tarvittaessa myös pipo, hanskat ym.) ja hyvät ulkoilukengät maastossa liikkumiseen kannattaa olla. Myös sisällä toimimista varten voi pukea mukavat vaatteet, joissa ei tarvitse pelätä likaantumista. Partiolupauksen antamisen yhteydessä jokainen saa oman partiohuivin, jota pidetään kaikissa partioon liittyvissä tilaisuuksissa lupauksenannon jälkeen.

Yöretket ja leirit

Partio ei ole välineurheilua ja maalaisjärjellä pärjää pitkälle, mutta seuraavat tavarat on hyvä olla kun ensimmäisten retkien aika alkaa koittaa:

  • Reppu tai rinkka

  • Ruokailuvälineet (särkymättömät, kangaspussissa: kulho/syvä lautanen, haarukka, veitsi, lusikka, muki ja kuivauspyyhe)

  • Kumisaappaat tai vedenkestävät, metsässä liikkumiseen sopivat lenkkarit/vaelluskengät

  • Taskulamppu, otsalamppu on kätevä esim. hämärässä teltassa

  • Puukkoa ei välttämättä ensimmäisillä yöretkillä tarvitse (eikä tällöin myöskään saa) ottaa mukaan, mutta viimeistään seikkailijaikäkaudessa sitä todennäköisesti tulee tarvitsemaan. Puukon on hyvä olla myös lapsilla terävä, sillä tylsällä puukolla sattuu helpommin haavereita. Puukkoa toki käytetään aina vain johtajan valvonnassa ja ne yleensä kerätään muuksi leirin ajaksi pois.

  • Makuupussi, kesälläkin yölämpötila saattaa olla melko matala

  • Makuualusta, solumuovinen on edullinen ja kestävä

Ennen retkeä jaettavassa retkikirjeessä kerrotaan aina tarkemmin, mitä tavaroita lasten odotetaan ottavan mukaan. Jos jotakin jää epäselväksi, johtajilta kannattaa kysyä. Lippukunnallamme on myös lainattavissa muutamia makuupusseja ja -alustoja, joita voi lainata.